Ihmisiä tuntuu häiritsevän, kun puhun "Otolaaksosta" enkä "Outolaaksosta". Kyllä, kyseessä on oikeasti Outolaakso, jonka nimen olen vaihtanut Otolaaksoksi omista syistäni. Se EI siis ole kirjoitusvirhe. Tapanani on korjata kirjoitusvirheet, kuten se että puhuin legasystä vaikka olisi pitänyt puhua legacystä, ja on hyvin kummallista, että jättäisin niinkin tärkeän asian kuin paikan nimen täysin vääräksi monessa osassa. Ja miksi pyrin hyvään kirjoituskieleen? Koska haluan kehittyä kirjoitustaidossani, ja koska tämä ei ole päiväkirjani. Olikohan sitten muuta...? - Kitooos.

Livi

 
Kummitus-koira Nanna tykkää soitella lasten ksylofonia öisin. Jostain syystä Bianca ei jaksa välittää tästä kummallisesta jutusta. Öinen musiikki voi helposti saada kenet tahansa muuttamaan. Mutta Bianca ei välitä. "Oikeastaan tuo musiikki on tavallaan rauhoittavaa", hän sanoo itselleen. "Ainakaan en ole täysin yksin."

 
Biancan aikuistuminen koittaa ja hänestä kasvaa kaunis nuori nainen (vaikka tästä kuvasta sitä ei näe). Elämälle katkeroitunut Bianca olisi halunnut päästä yliopistoon niin kuin äitinsä, mutta se on mahdotonta, ydinonnettomuuden takia.
"On liian vaarallista päästää Otolaakson simejä kosketuksiin ulkopuolisen maailman kanssa", viranomainen sanoi, kun Bianca soitti rajalle tiedustellakseen asiasta.

 
Siitäkös sitten Bianca masentui ja kunnolla! (Tämäkään kuva ei ole eduksi hänelle -.-) Paikalle saapui psykiatri yllättävän nopeasti, melkein kuin hän olisi tippunut taivaasta.
"Selvä tapaus", kallonkutistaja sanoo. "Sinulla on selvästikin ylirasittuneet ja traumatisoituneet aparapapara-hermostot! Määrään sinulle sairaslomaa."
"Mutta enhän minä käy vielä edes töissä..." Bianca mumisee. 

 
Parannuttuaan mielenterveysongelmista (jotka ilmeisesti ovat perinnöllisiä) Bianca saa äkkiä pahan yskän puuskan.
"Taidan olla kipeä", hän mumisee silmät vetistäen. Ja toden totta Bianca on kipeä ja sairaudeksi paljastuu ripuli, sillä hänen on juostava vähän väliä vessassa tyhjentämässä rakkoaan.

 
Callie-äidin levoton haamu vaeltaa ulkona ja murehtii tyttärensä vointia. Ripuli ei kuitenkaan tapa Biancaa (onneksi) ja lepo parantaa hänet.

 
Eräänä yönä pihalle ilmestyy Biancan äidille tuttu Silakka. Bianca itse ei ole Silakkaa aikaisemmin tavannut, vain kuullut juttuja äidiltään.
"Sinä taidat olla Silakka." Bianca menee tervehtimään tätä 'koiraa', jonka - toisin kuin äitinsä - tunnistaa sudeksi. Tämähän on jännittävää, hän ajattelee silittäessään suden pehmeää turkkia.

 
Ripulin pelästyttämä Bianca päättää kunnostautua ja ryhtyy kohottamaan kuntoaan.
"Toiste en enää ole sairas!" hän päättää ja ryhtyy joogaamaan.

 
Silakan vierailu ei jää yhteen kertaan, vaan susi nähdään useina öinä Lehtoketojen pihalla.  Joka kerta Bianca menee tervehtimään sitä. Ehkä saan sinusta uuden ystävän, hän miettii hiljaa mielessään, varovaisesti, kuin peläten sen pelästyttävän Silakan pois.

 
Joogaaminen jatkuu työn lomassa. Biancasta kehittyykin varsin taitava.
"En tiennyt, että voin olla näin notkea!" Bianca nauraa ensimmäistä kertaa Callien kuoleman jälkeen.

 
Usean vierailun jälkeen Silakka uskaltautuu sisälle taloon. Se käy innoissaan pureksimaan Nannan vanhaa puruluuta. Hyvä vain, että jättää Lehtoketojen vähäiset huonekalut rauhaan...