Callien raskaus etenee samoin tavoin kuin muillakin: nälkäisenä, väsyneenä ja likaisena. Onneksi pian koittaa synnytyksen aika.
"Kumpa en kokisi tätä yksin!! ÄITII!!!" Callie kiljuu synnytystuskissaan.

Kaikesta huolimatta Callie onnistuu synnyttämään terveen tyttövauvan, joka saa nimekseen Bianca. Callie huokaa onnellisena helpotuksesta ja toivoo Johanneksen olevan paikalla, jotta tämä näkisi suloisen tyttärensä, mutta Johannes ei ole.
"Hei, pikkuinen", Callie lepertelee pikku tyttärelleen. "Me olemme kahden täällä, mutta minä pidän sinusta hyvää huolta." On aika hommata pinnasänky.

Ei mene montaakaan päivää Biancan syntymästä, kun Callie saa vieraakseen hyvin kummallisen tytön. Tyttö paukkaa sisälle nimeään ilmoittamatta ja alkaa heilumaan Callien muutenkin huterossa jääkaapin ovessa. Välillä tyttö kurkkii jääkaapin sisään yhä uudestaan ja uudestaan. Callie tuijottaa hämmentyneenä kummallista vierastaan. Jospa hänellä on nälkä. Jos laitan ruokaa, niin ehkä hän rauhoittuu, Callie miettii. Callie onnistuu jotenkin nappaamaan ruokatarvikkeet jääkaapista ja alkaa valmistella hodareita. Mutta Callie oli jo yliopistossa kuuluisa jostain ihan muusta kuin ilmiömäisistä kokkaustaidoistaan - nimittäin niiden puuttesta.

Callien kokkausyrityksistä seuraa tulipalo. Vauva täytyy viedä turvaan! on ainoa asia mikä Callien mielessä tulipalon syttyessä on. Callie syöksyy kehdossa nukkuvan Biancan luo, nappaa tämän syliinsä ja syöksyy ulos. Callie laskee pienokaisensa varovasti maahan ja juoksee takaisin sisälle sammuttamaan tulipaloa. Kumma kyllä, Callie ei tullut ajatelleeksi tekeekö aavikon paahtava aurinko ja kuuma hiekka mitä Biancan vauvaiholle...

Kummajaistytöstä ei ole mitään apua tulipalon sammuttamisessa. Callie toivoo, ettei olisi ikinä palannut Otolaaksoon. Pikku hiljaa tuli alkaa tukehtua ja Callie onnistuu sammuttamaan sen kokonaan. Huokaisten helpotuksesta Callie pyytää vierastaan poistumaan ja hakee Biancan takaisin sisälle.

Synnytystä ja tulipaloa seuraa pieni masennus ja romahdus. Callie menee yöllä kadunkulmaan kerjäämään rahaa. Hän ei saa mitään, koska on yö eikä ihmiset uskalla liikkua öisin ulkona.Callien onneksi myöskään autot eivät liiku öisin täällä päin. Ties mitä olisi tapahtunut, jos joku olisi ajanut ohi, huomannut Callien ja pysähtynyt... 

Onneksi Callie tajuaa, ettei äidin ole sopivaa kerjätä rahaa kadulla ja ryhdistäytyy. Taapero-ikään saapuessaan Biancalla on jälleen tasapainoinen äiti. Bianca paljastuu tähtimerkiltään oinaaksi ja hänen luonteensa on 5-9-7-3-7. Ulkonäöltään tyttö muistuttaa enemmän isäänsä kuin äitiään. Ties vaikka tytölle kasvaisi saman väriset hiukset. Silmänsä Bianca on kuitenkin perinyt äidiltään.

Biancan lempipuuhaa on loiskutella lätäköissä, jotka äiti on unohtanut siivota. Talo kaipaisi muutenkin siistimistä. (Vessa on vihdoin saannut seinät ympärilleen.)

Vaikka Bianca oliki usein kiukkuinen - ja haiseva- taapero, hän onnistuu kasvamaan onnellisesti lapseksi. On aika aloittaa koulu. Biancaa jännittää ensimmäinen koulupäivä. Callie seuraa tyttärensä kasvamista vierestä. Minun pikku tyttöni. Vastahan sinä synnyit ja nyt jo menet kouluun...

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen Callie huvittelee tyttärensä kanssa tanssimalla.
"Annas kun äiti näyttää mallia" Callie nauraa. Heillä on oikein pyjamabileet - ainoastaan ruoka puuttuu...