Kaikki hyvin, vai? Ehei Bianca luulit väärin. Tästä se alamäki nimittäin alkaa tai itseasiassa se on jo alkanut.
 
 Eräänä iltana Biancan tullessa kotiin, hän huomaa kaapuun pukeutuneen tumman hahmon odottavan postilaatikon vieressä.
"Voinko auttaa jotenkin?" Bianca kysyy varovasti. Hahmo kohottaa uhkaavasti kantamaansa viikatetta. "Kyllä voit", matala ääni sanoo hupun syvyydestä. "Sinua minä odotinkin."

 
Hahmo kaivaa hihastaan tiimalasin ja kysyy: "Tiedätkö mikä tämä on?" Bianca kumartuu lähemmäs. "Näyttää tiimalasilta minusta." Hahmo nyökkää. "Kyllä, kyllä. Aivan oikein. Mutta tiedätkö, mitä erikoista on juuri tässä tiimalasissa?" Bianca pudistaa päätään.
"Bianca, tämä tiimalasi on sinun elämäsi, siinä virtaa sinun aikasi", hahmo kertoo. "Mutta... mutta.. sehän ei virtaa enään", Bianca sopertaa suu auki hämmästyksestä. "Aivan niin. Se tarkoittaa, että sinun aikasi on ohi."
"Eikä! Näin pian?"

 
Niin Bianca kuolee yön pimeydessä, Myrren, Mellen, Nukan ja Memmän seuratessa sivusta. Hän sai haudan äitinsä vierestä.

 
Tapahtuneesta tietämätön Kira nukkuu levotonta untaan.

 
Callien haamu vaeltaa sinä yönä tontilla.

 
Kira ei ehdi montaa päivää surra edesmennyttä äitiään. Hänen on aika kasvaa aikuiseksi.

 
Ei paha, vaikka vaatemaku ei ole sieltä parhaimmasta päästä.
"Mitäs sanot? Olen nyt vihdoin aikuinen."

 
Lisää harmeja on kuitenkin tiedossa. Surun murtamana Kira unohti täyttää koirien ruokakupit. Kun hän muisti sen, oli jo myöhäistä. Vanhempi konstaapeli Melina Jokinen (jos muistan oikein O_o) hurauttaa poliisikaarallaan tienvarteen.

 
"Kuuleppas nyt nuori neiti!" Melina alkaa pauhata ja luennoida Kiralle. "Lemmikeistä kuuluu huolehtia, eikä niitä saa jättää heitteille!"

 
"Hetkinen, hetkinen", Kira pistää väliin. "Minä mitään heitteille ole jättänyt! Näethän itsekin, että ruokakupeissa on ruokaa!"
"...Lemmikkejä täytyy rakastaa..." Melina jatkaa luennointia Kirasta välittämättä.

 
"Hei, haloo, täti!" Kira karjuu. "Minulta kuoli juuri äiti! Olen syvän masennuksen partaalla, et voi tulla syyttämään minua mistään tuollaisesta!"
"Luulempa, että et ole kykenevä hoitamaan näitä lemmikkiparkoja", Melina toteaa kylmästi. "Vien ne mennessäni adoptiotoimistoon. Toivottavasti sieltä ne saavat paremman kodin." Melina poistuu tontilta koirat mukanaan ja jättää Kiran latelemaan pahemman laatuisia kirouksia.

 
"Et ole kykenevä hoitamaan näitä", Kira matkii Melinaa kaivaessaan jääkaapista aamiaista. "Vai adoptiotoimistoon. Kyllä minä vielä näytän!"

 
Päivät kuluvat ja Kira toipuu järkytyksistä. Minun pitäisi varmaan hankkia työpaikka, Kira miettii ja päättää ottaa ensimmäisen työn, joka on tarjolla lehdessä.

 
Ensimmäinen vapaa työpaikka on lääketieteen alalta. "Minustako lääkäri?" Kira naureskelee, mutta ottaa työn vastaan ja kapuaa seuraavana aamuna ambulanssin kyytiin.

 
Nyt Kiralla on työpaikka, mutta äidin kuoltua ja Melinan vietyä koirat Kira huomaa olevansa yksinäinen ja kaipaavansa seuraa. Hän tilaa taksin ja suuntaa Otolaakson lähellä olevaan liikekeskukseen eli Stadiin.

 
Kaipunki on kuin autio. Kuuluu vain tuulen ulvontaa. Ilmeisesti monikaan ei vielä uskalla poistua kotoaan. He taitavat yhä pelätä saastapilviä ja Otolaakson rikollisliigaa. Olikohan tämä turha reissu? Kiraa alkaa epäilyttää. Oh, tuolla menee joku. En taida mennä kuitenkaan tutustumaan.

 
Sen sijaan Kira suuntaa keilaradalle. Mitenkäs tätä pelataan? Kira pohtii vakava ilme kasvoillaan. Keskity, keskity... (Love this pic <3)

 
Keilaamisen jälkeen Kira kohtaa kummallisen ennustajaeukon.

 
Kierosilmäinen ennustajaeukko tarkastelee hetken ajan Kiran auraa ja pudistaa sitten päätään.
"Lapsi raukka", eukko mutisee. "Kirous on sinun ja sukusi yllä..." "Kirous...?" Kira ihmettelee, mutta ei ehdi kysymään lisää, kun eukko jo kävelee pois.

 
Kaupungissa alkaa näkyä jo vähän enemmän elämää. Rohkea Ilmari tulee juttelemaan neitokaisellemme.
"Tiesitkö, että planeetta Simurtus on sininen ja siltä kiertää yksi rengas?" Ilmari alkaa selittää innoissaan. Kiran huomio keskittyy ennemmin ohi kävelevään hyvännäköiseen Ahtiin. Ilmari ei kuitenkaan halua päästää Kiraa lähtemään ja upea Ahti ehtii kadota.

 
Murheellisena ja seurannälkäisenä Kira vaeltaa läheiseen eläinkauppaan. Ikkunasta näkyvä papukaija kiehtoo Kiraa ja hän ryhtyy leikkimään tämän veikeän otuksen kanssa.